Toimittaja

Pääosan ammattielämästäni olen toiminut vapaana toimittajana niin Yleisradiossa kuin erilaisissa internet-portaaleissa. Suureksi osaksi olen keskittynyt puheohjelmien tuottamiseen podcast-jakeluformaatissa mutta ohjelmiani on kuultu myös muun muassa YLE Puhe ja TVKaista FM -radiokanavilla. Olen myös kirjoittanut kolumneja vaihteleviin internetjulkaisuihin.

Käsikirjoittaja

Käsikirjoittaminen alkoi itselläni omien kuunnelmien tekstien tuottamisella, mutta on sittemmin laajentunut yhteistuotantoihin niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Olen ollut puoliammattimaisesti mukana monessa lyhytelokuvatuotannossa, internetsarjoissa ja täyspitkienkin elokuvien kehityksessä. Käsikirjoitukseni on myös palkittu lyhytelokuvahaasteessa.

Äänimies

Koulutukseni on äänittämisestä, äänilevytuotannosta ja äänentoistosta. Olen ollut mukana useissa julkaisuissa niin äänittäjänä, tuottajana, muusikkona, säveltäjänä, miksaajana ja masteroijana. Olen myös vastannut useiden tapahtumien äänentoistosta. Tällä hetkellä toimin osa-aikaisesti Koulutuskeskus Salpauksessa musiikkiteknologian tuntiopettajana, opetusalueenani musiikin tietotekniikka.

Tervetuloa